Elokuvantekijät kehittelevät yleensä samanaikaisesti useita eri projekteja. Syy tähän on yksinkertainen; osa hankkeista ei koskaan toteudu, joten on vain järkevää pitää montaa rautaa tulessa – vaikka yksi juttu kaatuisikin, voi jokin toinen edetä tuotantoon asti.

Pitchauksen tärkeys

Miksi jotkut projektit sitten jäävät toteuttamatta? Syitä on yhä monta kuin hankkeitakin, mutta kun elokuvantekijä on saanut neronleimauksen seuraavaksi elokuvakseen, hänellä on harvoin varaa – tai halua – palkata itse työryhmää visiotaan toteuttamaan. Tässä vaiheessa hän joutuukin astumaan ulos taiteilijan roolistaan, ottamaan myyntimiehen salkun käteensä ja kolkuttelemaan mahdollisten rahoittajien ovia. Näitä ovat esimerkiksi tuottajat, tv-kanavien edustajat, apurahojen jakajat tai potentiaaliset joukkorahoittajat. Tätä varten hänen on tehtävä hankkeestaan kirjallinen myyntipaketti ja mieluusti myös suullinen myyntipuhe eli pitchaus. Termi tulee baseballista, jossa pitch tarkoittaa syöttämistä, ja pitchaamalla projektinsa elokuvantekijä heittää pallon rahoittajille.

Ne projektit, jotka eivät rahoittajia miellytä, karsiutuvat. Siksi vakuuttavan myyntipaketin tekeminen on tuotannon tärkeimpiä vaiheita. Vähimmillään se voi muodostua vain yhdestä lauseesta, kuten ”Tappajahai avaruudessa” Ridley Scottin Alieniin, mutta tyypillisesti siitä selviää ainakin elokuvan tyylilaji ja tarina lyhykäisyydessään.

Mood reel pitsausta elävöittämään

Jos elokuvantekijällä riittää aikaa ja intohimoa, voi hän myös tehdä lyhyen näytteen eli mood reelin visionsa välittämiseksi. Mood reelit leviävät harvoin julkisuuteen, eikä niiden ole tarkoituskaan, sillä ne sisältävät usein tekijänoikeudella suojattua materiaalia, kuten otteita muista elokuvista ja tunnelmaan sopivaa musiikkia. Ne eivät ole mitään suurta taidetta, vaan yksi elokuvantekijän työvälineistä, jolla hän pyrkii myymään ideaansa, ja ne vaipuvat unholaan tehtävänsä täytettyään.

Halusin pitkään – ja haluan yhä – tehdä lyhytelokuvan Eino Leinon runosta Tumma, joka on jo yli vuosisadan ajan näppäillyt synkkien suomipoikien sielujen säikeitä. Koska runo ei liene kaikille tuttu, askartelin Tumman myyntipakettiin videon, jossa yhdistin runon kaksi mielestäni hienointa tulkintaa; Hannu Huuskan runonlausunnan ja Petri Hiltusen sarjakuva-adaptaation.

Tekele oli myös ensimmäinen harjoitukseni animoidusta sarjakuvasta, johon tulen myöhemmin vielä palaamaan. Vaikka lopputulos on hieman kökkö, olisi sääli antaa sen vain hautautua kovalevyn uumeniin, joten laitoin sen YouTubeen kaikkien vapaasti nähtäville. Toivottavasti se tuo lisää yleisöä niin Leinon, Huuskan kuin Hiltusenkin upealle taiteelle. Ja kuka tietää, ehkä se jonain päivänä edesauttaa himoitsemani lyhytelokuvaa Tummasta.

Sanotaan se suoraan: elokuvanteossa ei ole mitään glamouria – paitsi ensi-illoissa, gaaloissa ja festivaaleilla. Siksi elokuvantekijälle onkin aina ilo saada kutsu sellaisiin. Minulla oli onni voittaa the Common Baltic Short Film Contest lyhytelokuvalla Venus, mistä seurasi matka palkintogaalaan 42. Polish Film Festivaaleille Gdyniaan. En ollut koskaan aiemmin käynyt Puolassa, ja kuten aina, matka uudelle festivaalille on myös matka uuteen kaupunkiin, uuteen maahan ja sen ihmisiin. Kaikilla näillä on sielu, ja siitä voi nähdä vilauksen festivaalin valkokankaalla.

Polish Film Festivaalin alati kasvava patsas.

Nuorena kaupunkina Gdynialla ei ehkä ole esiteltävänään pitkää historiaa, mutta sillä on satamakaupungin henki ja tehokkuus. Kaikki festivaalipaikat ovat keskustassa silmänkantaman päässä toisistaan, ja kaupunki muistaa festivaaleja alati kasvavalla patsaalla, joka luettelee vuotuiset voittajat.

Puolalaiset ovat erittäin ystävällisiä ja avuliaita, ja vieraana sain VIP-kohtelun; noudon lentokentältä, ilmaisen hotellin, ruokailua mielenkiintoisten ihmisten seurassa, kutsuja juhliin ja festivaalipassin – mikä oli mukavaa. Mutta pääosassa olivat kuitenkin elokuvat. Polish Film Festival esittää vuoden parhaat kotimaiset, ja minua hämmensi Tower. A Bright day, liikutti The Fastest ja viihdytti Double Trouble. Suurin osa palkinnoista meni elokuvalle Silent Night, joka nimi –  näin oletan – löytyy seuraavana vuonna festivaalin patsaasta.

Tavan diplomin lisäksi palkintooni sisältyi GoPro -kamera, mikä oli odottamaton initiaatio actionkameroiden maailmaan, jossa teen parhaillaan kokeiluja.

Uusia käyttätapoja GoPro -kameralle.

Pitkäikäisen, kansallisen filmifestivaalin pyörittäminen on uljas teko; sillä kutsutaan muita katsomaan keitä me olemme ja mitä me teemme. Harvoin olen nähnyt niin antaumuksellista yleisöä ja täyteen pakattuja katsomoita. Löysin Gdyniasta kultaa.

Olen viime aikoina seurannut sivusta lastenohjelmia, etenkin Disneyn klassikoita. Katsellessani suuriin korviinsa kaatuilevaa Dumboa aloin pohtia, että mikä olisi ilmeisin ratkaisu kiusatun eläinparan ongelmiin: opettaa norsu lentämään – vai leikata korvista ylikasvanut iho pois? Occamin partaveitsi käski leikata.

Joten tuumasta toimeen. Etsin kuvat, joista rakentaa Dumbon uusi versio. Dumbon hyväntekijä on tietysti sirkuksen johtaja, ja heistä kahdesta löytyykin täydellinen kuvapari.

Entä mistä tehdä Dumbon uudet korvat? Ilmeisesti joku Disneyn animaattoreista oli ajatellut asiaa jo vuonna 1941, sillä tämä kuva tuli kuin valmiiksi tehtynä:

Vähän kuvankäsittelyä, ja Dumbo on leikattu uusiksi. Mutta seis! Saako näin edes tehdä – eikö tässä rikota Disneyn tekijänoikeuksia? Ei hätää, fair use -periaatteen mukaan parodian tekeminen on täysin sallittua. Toisaalta, jos Disney olisi kiinnostunut tekemään tästä virallisen version, niin keskustelen mielelläni asiasta.

Haastattelin Hollywoodissa asuvaa suomalaista käsikirjoittajaa Mikko Alannetta Käsikirjoittajien Killan seminaariin. Kuinka myydä käsikirjoitus Hollywoodiin, ja millaista on käsikirjoittajan elämä Los Angelesissa? Mikon hauskat ja suorapuheiset vastaukset ovat nyt YouTubessa kaikkien kirjoittajien iloksi ja inspiraatioksi.